Elävien kirjoihin

Elävien kirjoihin

Elävien kirjoihin

Finlandia-ehdokkaan uusi romaani poliisin työn järkyttävästä arjesta

Marko Kilven kolmannessa rikosromaanissa Elävien kirjoihin seurataan lähietäisyydeltä poliisin taistelua mutkistuvaa huumekauppaa vastaan. Vanhempi konstaapeli Olli Repo joutuu omapäisen, kokeneen huumepoliisin kumppaniksi. Elias Kaski käyttää epämuodollisia metodeja ja toimii liiankin itsenäisesti. Hankauksilta ei vältytä.

Kilpi eläytyy myös paatuneen rikollisen nahkoihin. Pike on kulmakunnan huumekaupan kuningatar, joka vankilassa synnyttää pojan. Vapauduttuaan äiti haluaa tavallisen arjen. Hän opettelee kaupassakäyntiä ja päiväkävelyä vaunujen kanssa, mutta muiden äitien eteen hiekkalaatikolle ei tohdi mennä. Sopeutuminen on vaikeaa, kun poliisi ja vanhat kaverit hengittävät niskaan. He eivät millään tahdo uskoa, että Pike on muuttunut. Eikä hän pääse pakoon pojan isää, Lallia, joka on kuin itse Saatana. Onko mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä, kun menneisyys on tahrattu?



Marko Kilpi on omintakeisen lähestymistapansa ja eläytymiskykynsä ansiosta poikkeuksellinen rikoskirjailija. Hän nostaa rohkeasti esiin arvoja, joita pidetään itsestäänselvyyksinä ja tarttuu ilmiöihin, jotka ovat yhteiskuntamme polttavimpia ongelmia.


Marko Kilpi voitti romaanillaan Elävien kirjoihin vuoden 2012 Savonia-kirjallisuuspalkinnon. Palkintoraati luonnehti romaania suomalaisen rikoskirjallisuuden huipuksi. Kirjasta on tekeillä elokuva, jonka ohjaa Aku Louhimies, tuotantoyhtiönä on Blind Spot Pictures. Elokuvan kuvaukset alkavat keväällä 2012. Kuvauspaikaksi on kaavailtu Kilven kotikaupunkia Kuopiota.

Elävien kirjoihin on ollut arvostelumenestys.

”Kilpi osaa kehitellä todella hyytäviä tunnelmia. – – Kilpi on samalla tavalla psykologisesti taustoittava kuin Suomen toinen poliisityöstä omalla ammatillisella kokemuksella kertova kirjailija, Matti Yrjänä Joensuu.”
 – Savon Sanomat, 14.3.2011

"Viimeistään nyt Kilpi lunastaa paikkansa suomalaisen dekkarigenren kärjessä. Häikäisevää."
 – Metro-lehti 11.4.2011

"Kilpi on kirjoittanut toistaiseksi parhaan dekkarinsa. – – Elävien kirjoihin on, ei ainoastaan erinomainen dekkari, vaan hieno romaani kaiken kaikkiaan."
– Turun Sanomat, 11.5.2011



Marko Kilpi

Kirjailija

Marko Kilpi

Marko Kilpi (s. 1969 Rovaniemellä) on aiemmin elokuva-alalla työskennellyt kuopiolainen vanhempi konstaapeli, joka on noussut nopeasti suomalaisen rikoskirjallisuuden kärkikaartiin. Kolmella romaanillaan Kilpi on kahminut palkintoja ja ehdokkuuksia sekä saanut loistavia arvosteluja.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 498
  • Koko 155 x 210 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512083589
  • Gummerus kustannus, maaliskuu 2011

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS