Äitienpäivä

Odotettu jatko Muistot-romaanista tutulle sukutarinalle

Ulpun rakkauden piiri on pieni mutta tärkeä: poika Markus ja miniä Susanna sekä entinen vävy uusine perheineen tuovat eläkkeellä olevan äidinkielenopettajan elämään väriä. Erityisesti Susannaan Ulpu tuntee uutta läheisyyttä, kun sekä anoppi että miniä ovat uskaltaneet luopua suojapanssareistaan.

Rauhaisan joulun jälkeen suvun naiset joutuvat yllättäen kipeiden paljastusten ja menetysten ristiaallokkoon. On kohdattava pettymystä ja katkeruuden tunteita. Ulpu joutuu miettimään uudelleen suhdettaan poikaansa, Susanna puolestaan omaan äitiinsä. Elämä kuitenkin avaa uusia ovia vanhojen sulkeuduttua. Äitienpäivään mennessä karuista käänteistä on alkanut versoa uutta.


Pirjo Rissanen kutoo sukutarinaa lämmöllä ja viisaalla sydämellä. Hän kertoo tavallisten naisten sielunliikkeistä aidosti ja rouheasti – huumorin pilkahdellessa pinnan alla. Äitienpäivä on taattua Rissasta, taitavan tarinankertojan tarjoama uusi lukunautinto.

"Pirjo Rissanen on vahva arjen kuvaaja. Hänen henkilönsä eivät välttämättä ole uljaita rotunaisia mutta eivät surkeita uhrejakaan. He ovat tavallisia naisia – heikkouksineen ja vahvuuksineen – ja juuri siksi kiinnostavia."
Anne Helttunen, Me Naiset 5.5.2011

Pirjo Rissanen

Kirjailija

Pirjo Rissanen

Savolaissyntyinen Pirjo Rissanen asuu Espoossa mutta viihtyy parhaiten kesäpaikassaan Jäppilässä, vanhassa idyllisessä talossa järven rannalla. Näissä maisemissa syntyvät myös sielukkaiden romaanien tarinat, joiden taustalla hengittää levollinen pikkukaupunki. Talon kunnostamisen ohella hän valmistaa neljän ruokalajin aterioita, vaeltaa ja matkustaa. Rissasen laaja tuotanto koostuu todenmakuisista kirjoista, joita lukijat eivät malta laskea käsistään.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 473
  • Koko 140 x 218 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512084791
  • Gummerus kustannus, maaliskuu 2011

TUTUSTU MYÖS