Menestyskirjailjan vaikuttava esikoisromaani odotettuna uusintapainoksena
Kesä 1941. Jatkosodan hyökkäysvaihe on kiivaimmillaan. Tolvajärven valtauksen jälkeen Kuolismaa on jäänyt taakse, ja kaakkoon kohti Äänistä taivaltaa väsyneiden korpisotureiden joukko. Esa Sirénin esikoisromaani Iskujoukkue keskittyy kertomaan kahdesta elokuun vuorokaudesta tunti tunnilta. Raivokkaat yhteenotot vihollisen kanssa kysyvät miehiltä rohkeutta ja voimia, hikeä ja verta.
Suomalainen jääkäriosasto on saanut tehtäväkseen poiketa Vegarusjärvelle vievältä päätieltä sivuun ja korpimarssin jälkeen edetä itään. Tarkoitus on, että saarrostusuhan edessä vihollinen jättäisi asemansa.