KUKAAN EI OSAA KIRJOITTAA OIKEUSSALIDRAAMAA NIIN KUIN CONNELLY
Vaikeina aikoina vain rikos kannattaa, mutta jopa ne jotka kaipaavat oikeudellista avustusta vankilalta välttyäkseen joutuvat tekemään budjettileikkauksia. Tällä hetkellä Mickey Hallerin päätyö ei olekaan asiakkaiden pitäminen poissa vankilasta vaan katon varmistaminen heidän päittensä päälle. Taantuman iskiessä pankit ulosmittaavat nousukaudella myönnettyjä holtittoman suuria asuntolainoja, ja tuhannet ihmiset ovat vaarassa menettää kotinsa. Haller neuvoo heitä liikkuvasta toimistostaan panssaroidun Lincoln Town Carin takapenkillä, ja toiminta kukoistaa.
Lisa Trammel on Mickeyn ulosmittausasias. Lisa johtaa ulosmittausten vastaista kansanliikettä ja sen järjestämiä mielenosoituksia, minkä johdosta pankki on hiljattain saanut hänelle voimaan lähestymiskiellon. Nyt saman pankin johtaja löytyy murhattuna parkkihallista, ja Lisaa uhkaa murhasyyte. Mickey pääsee loistamaan siinä, mitä tekee parhaiten, mutta puolustus on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Hän joutuu tutustumaan paremmin paitsi asiakkaaseensa myös itseensä, ja kun tuomio viimein julistetaan, Mickeyn maailma on kääntynyt ylösalaisin.
Yhdysvaltalainen Michael Connelly (s. 1956) on yksi maailman suosituimmista jännityskirjailijoista. Moninkertaisesti palkittu Connelly on vakiinnuttanut asemansa niin lukijoiden, kirjailijakollegoiden kuin kriitikoiden suosikkina, ja hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 85 miljoonaa kappaletta.