Eniten vituttaa 2013

Eniten vituttaa 2013

Eniten vituttaa 2013

Voi vittu mikä vuosi!

Tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijat Pasa ja Atpo iskevät pöytään ennusteen, joka ei yllätä ketään: vuonna 2013 vituttaa! Jokaiseen kotiin, toimistoon ja pikkujoulupakettiin kuuluva hengentuote kertoo sesongin ajankohtaiset vitutuksenaiheet. Jokaiselle päivälle löytyy ainakin yksi taattu syy, miksi aamulla ei olisi kannattanut nousta sängystä ylös.

Mukana ensimmäistä kertaa myös nimipäivät. Koska Pasaa ja Atpoa ei ole kalenterissa, vitutuskirjailijat lyttäävät kostoksi muutkin etunimet.


Kirjailijat

Pasa

Pasa on tamperelainen isopää ja kokopäivätoiminen nilkki. Kaverin säälittävyydestä kertoo kiusallista kieltään se, että hänen CV:nsä tärkein ja ainoa sisältö koostuu Eniten vituttaa kaikki -tuotannosta. Pasan tavanneet tietävät, miksi hän on nimenomaan kirjailija, eikä esimerkiksi TV-kasvo. Vitutuksen ammattilaiseksi Pasa pätevöityi kirjekurssilla.

Atpo

Atpo on helsinkiläinen isopää, joka vähäisistä kirjoittajan lahjoistaan huolimatta tehtailee Eniten vituttaa kaikki -aineistoa. Atpon haaveena on jonakin päivänä olla suuri suomalainen kirjailija, mikä hänen ruokailutottumuksillaan on lähinnä ajan kysymys. Suhteista hän ei ymmärrä mitään. Tämä koskee niin mitta- kuin ihmissuhteitakin.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Muu
  • Sivumäärä 0
  • Koko 100 x 100 mm
  • Kirjastoluokka 84
  • ISBN 9789512088799
  • Gummerus kustannus, lokakuu 2012

TUTUSTU MYÖS