Kannakselta kotiin

Kannakselta kotiin

Kannakselta kotiin

Luutnantti Torsti Mattila herää siihen, että hänen saappaitaan evakuoidaan. Hän tajuaa olevansa kuolleen hevosen alla ja taistelukentän ruumiskasojen ainoa eloonjäänyt. Mutta kenkää irrottava vihollinen ei ole sitä tajunnut.

Samaan aikaan lähimaastossa myös alikersantti Veikko Vanhatalon ryhmä on jäänyt peräytymistilanteessa vihollisen linjojen taakse. He ovat haavoittuneita, eksyksissä ja puutteellisesti aseistettuja, mutta vaarallisinta ryhmän kannalta saattaa silti olla se, että yksi ryhmän miehistä on vakaumuksellinen kommunisti.

Kannakselta kotiin on täysverinen sotaromaani suomalaisista taistelijoista epätoivoisessa tilanteessa. Se on kertomus sodan puistattavasta arjesta, piinaavasta pelosta linjojen takana, kun jokainen rasahdus saattaa merkitä kuolemaa, vertahyytävä tarina mahdottomasta matkasta halki vihollisen valtaaman silpoutuneen maaston kohti kotia.
Mauri Paasilinna

Kirjailija

Mauri Paasilinna

Mauri Paasilinna on syntynyt vuonna 1947. Hän on tehnyt monenlaisia töitä ennen kirjailijaksi ryhtymistään: ollut metsätöissä, asiapoikana, rakennuksilla ja tehdastyöläisenä, sosiaaliohjaajana, sosiaalisihteerinä, piirisihteerinä ja tiedotussihteerinä. Hänen harrastuksiaan ovat mm. metsästys ja kalastus, yhdistystoiminta, valokuvaus ja pistooliammunta.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 243
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512093069
  • Gummerus kustannus, elokuu 2013

TUTUSTU MYÖS