Kuninkaan Anna

”Torpan nimi oli Kuningas koska se oli kylän pienin.”

Anna kasvaa Kökarin saarella, Kuninkaan torpassa, jossa meri ja kylä ovat koko maailma. Mutta Kökarin rannoille saapuvat laivat tuovat kaikuja vieraista maista. Eräs laiva tuo mukanaan tukholmalaisen taiteilijan, Staffanin, ja Annan on tehtävä valinta houkuttelevan suurkaupungin ja rakastamansa saariston välillä.

Finlandia-palkitun Ulla-Lena Lundbergin varhaisteos on kaunis ja viisas eeppinen romaani, joka vie lukijansa karuun saaristoon ja maailmaan, jota ei enää ole. Tarina kulkee läpi vuosikymmenten ja kuvaa saariston elämää harvinaisella lämmöllä ja tarkkanäköisyydellä. Teos sisältää yksissä kansissa Annan tarinan, joka on ilmestynyt aikaisemmin erillisinä niteinä Kuninkaan Anna (1983) ja Kökarin Anna (1985).

Ulla-Lena Lundberg

Kirjailija

Ulla-Lena Lundberg

Ulla-Lena Lundberg on syntynyt Kökarissa ja asuu nykyisin Porvoossa. Jo 15-vuotiaana debytoinut Lundberg on julkaissut lähes kaksikymmentä kirjaa: runoja, raportteja, matkakertomuksia ja romaaneja. Hänet on palkittu moneen kertaan; hän on mm. saanut kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnon, ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja saanut Ruotsin Akatemian Finland-palkinnon, Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Vuonna 1993 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi sekä Åbo Akademin kunniatohtoriksi. Lundberg voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää.

Kirjailijan tuotantoa

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 598
  • Koko 145 x 210 mm
  • Suomentaja Kaija Kauppi
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512094837
  • Gummerus kustannus, maaliskuu 2014

Kirjailijan tuotantoa



TUTUSTU MYÖS