Hatuntekijän kuolema

Hatuntekijän kuolema

Hatuntekijän kuolema

Jazz soi huvilalla Suvisaaristossa, kun Rougen pieni seurue viettää joutilasta lomaa. Kukaan ei viitsi laittaa ruokaa, sen sijaan tehdään drinkkejä lääkekonjakista, kuumuus raukaisee. Yöllä paratiisiin hiipii käärme: Sörkan vankilan portit ovat sylkäisseet ulos vanhan tutun, joka saapuu perimään velkoja. Samaan aikaan Eerikinkadun saunassa puhutaan työasioita. Korpela ei suostu palaamaan poliisiin, vaikka laivojen ratsaaminen tullin leivissä tuntuu sekin väärältä. Miesten haave kesäillan naukusta jää toteutumatta, kun nainen putoaa kuolemaan heidän silmiensä edessä. Kadun toisella puolella roikkunut ikkunanpesijä katoaa saman tien paikalta.

Asiat kytkeytyvät toisiinsa. Rougen ja Korpelan tiet kohtaavat jälleen, ja vastentahtoisesti he joutuvat mukaan tapahtumiin, joiden piti jäädä salaisiksi. Kaupungissa liikkuu yhä sekä punainen että valkoinen varjo, mutta Rouge ei tahdo valita puolta eikä hyväksyä sellaista naisen roolia, johon ei mahdu.

Hatuntekijän kuolema on itsenäinen jatko-osa Yönpunaiselle höyhenelle, joka aloitti 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan noir-henkisen dekkarisarjan. Yönpunaisen höyhenen kiitetty ajankuva, sensuelli erotiikka ja raikas kieli viettelevät jälleen.
Nina Hurma

Kirjailija

Nina Hurma

Nina Hurma pitää charlestonista, kuohuviinistä ja kotikaupungistaan Helsingistä. Hurman romaanien syntyyn ovat vaikuttaneet ainakin hämärät kadut, merenrannat, kaihoisat laulut ja pitkät kävelyt yönmustan koiran kanssa.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 346
  • Koko 140 x 214 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512097203
  • Gummerus kustannus, elokuu 2014

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS