Riivaaja
Mies jättää kotinsa pohjoisessa ja lähtee Amerikkaan. Hän ajaa karkuun merkityksettömyyden tunnetta ja surullisia loppuja, etsii kipinää, tulta. Mies kulkeutuu Yhdysvalloista Jäämeren rannoille ja sieltä Tiibetiin, haalii muistinsa verkkoon kaiken irtotavaran, mitä maailma lennättää. Kotiin palattuaan hän makaa sängyssä viikon. Kirjoittaminen alkaa kaksoistorneista punaisen ohrapellon keskellä koneen kiihdyttäessä vauhtiaan ja miehestä puisella tuolilla. Kauniimmin, todemmin ja täydemmin sanomisesta muodostuu selvä ja kirkas päämäärä. Välillä tarinat katoavat elämän ihravuoren alle: sopiva päähenkilö muuttuu taskustaan kännykkää kaivelevaksi virkamieheksi, joka venyttää askelta, nostaa kaivonkannen ja ryömii alas viemäriin. Sitten on niitä iltoja, joina autot ajavat hitaammin, linja-autoissa on tyhjempää ja suojateillä vastassa vain vihreää miestä. Niinä iltoina maailman naulaa hetkeksi parilla lauseella paikoilleen ja kirjoittaminen on sittenkin uskon asia.
Riivaaja on romaani kirjoittamisesta tapana elää. Se on ärhäkkä rakkauslaulu, vastaajaan jätetty aamuneljän tilitys, taklaus selkään ja nyrkki naamalle, eteisessä lähtiessä lausuttu runo ja haikeat hyvästit ystävälle. Romaanissa rakastutaan Kallion Josafatissa, tapellaan Pariisissa, kontataan golf-kentällä sienten perässä, raivojoogataan ja rakastellaan valaanlaulun tahtiin. Ennen kaikkea teos on harvinaisen kaunokirjallisen lahjakkuuden päänavaus, hurja matka kohti omia sanoja.
