Mitä Jeesus tekisi?

Mitä Jeesus tekisi?

Mitä Jeesus tekisi?

Kun Jeesus astui skenelle, temppelikultti oli korruptoitunut vallan kulissi, johon on helppo verrata nykypäivän öljy-, ase- tai lääketeollisuutta tai amerikkalaisen valtapolitiikan kytköksiä. Vain hieman liioittelemalla voi näissä kytköksissä nähdä Jeesuksen ajan juutalaiset vallanpitäjät.
Jeesus teloitettiin tavalla, jolla moni muukin jätti tämän maailman. Hän sai 15 minuuttia julkisuutta ja kiihkeän, vannoutuneen seuraajakunnan. Hänen muistoaan vaalimaan perustettiin uskonto häkellyttävine selityksineen ylösnousemuksesta.

Näin kirjoittaa Henrik Wikström. Hän vaikuttaa evankelisluterilaisen kirkon sisällä, mutta näkee alkukirkon aikansa punkliikkeenä, kapinallisten ja muutosta etsivien toisinajattelijoiden yhteisönä. Hän uskoo, että kirkko voi selviytyä kriisistään, jos se ymmärtää nähdä Jeesuksen kapinallisena ja osaa haastaa itsensä muutoksiin.
Henrik Wikström

Kirjailija

Henrik Wikström

Vantaalaiseksi ammattikouludropoutiksi itseään luonnehtiva Henrik Wikström on työskennellyt 15 vuotta pappina. Tällä hetkellä hän toimii Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Agricola-liikkeen toiminnanjohtajana ja yhteisön rakentajana. 1970-luvun alussa syntyneenä hän varttui kaksinapaisessa maailmassa, ydinsodan varjossa – aikuisena hän huomasi lapsuutensa sisältäneen ihmiskunnan viimeiset selkeät päivät.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 154
  • Koko 115 x 190 mm
  • Kirjastoluokka 20.2
  • ISBN 9789512098972
  • Gummerus kustannus, syyskuu 2019

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS