Täältä jostakin

Täältä jostakin

Täältä jostakin

Jokainen solu hänen sisällään kapinoi: en tahdo! en tahdo! en tahdo!

Timo K. Mukan teosten sarja jatkuu armeijakriittisellä romaanilla, jota monet ovat pitäneet hänen tärkeimpänä työnään. Kirjailijan omista, ristiriitaisista armeijakokemuksista syntyi vaikuttava tarina mielen hajoamisesta ja protesti armeijaa vastaan.

Jääkäri Tulli on taiteilija, nuori mies, joka musertuu armeijan ahdistavan kurin alle. Loputtomalta tuntuva talvi ja pimeys sekä jatkuva tappamiseen valmistautuminen sotivat Tullin elämänhalua vastaan. Unissa ja muistoissa Tulli palaa kotiin, naisensa luokse. Mutta talvi on liian pitkä, eikä jääkäri Tullin hauras mieli kestä sitä särkymättä.

Vuonna 1965 ilmestynyt teos on poikkeuksellisen vahva romaani ja hätkähdyttävän ajankohtainen sodanvastainen puheenvuoro.
Timo K. Mukka

Kirjailija

Timo K. Mukka

Timo K. Mukka syntyi evakkomatkalla Ruotsissa vuonna 1944. Hän asui lähes koko elämänsä Lapissa, minne kaikki hänen teoksensakin sijoittuvat. Hän oli lahjakas lapsi, joka oli kiinnostunut sekä kirjoittamisesta että piirtämisestä ja luki paljon. Hänet hyväksyttiin vuonna 1961 Taideakatemian kouluun Helsinkiin, mutta hän keskeytti opintonsa ja antautui kirjoittamiselle.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 237
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512400300
  • Gummerus kustannus, syyskuu 2015

Goodreads arvostelut

TUTUSTU MYÖS