Sodassa ja rakkaudessa

Sodassa ja rakkaudessa Lukunäyte

Sodassa ja rakkaudessa

Kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi Englannissa, 18-vuotias Mary North ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi. Hän elättelee toiveita hohdokkaasta vakoojan pestistä eikä into laannu vielä silloinkaan, kun hänet laitetaan opettamaan Lontooseen pommitusten ajaksi jääneitä lapsia: värillisiä, köyhiä, jollain tavoin vammautuneita.

Toisella puolella Lontoota Tom Shaw on päättänyt jättää koko sodan väliin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Tomin järkytykseksi hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sotaa ei voi paeta kukaan – ei pommien moukaroimassa Lontoossa eikä vihollisten piirittämällä Maltan karulla saarella.

Sodassa ja rakkaudessa on syksyn suurin lukuromaani. Se on inhimillinen, mukaansatempaava, elämän puolella oleva kertomus rakkaudesta, rohkeudesta ja sodan mielettömyydestä. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka samanlainen ihmissydän on eri aikakausina, eri paikoissa, suurimmankin hävityksen keskellä.

”Näkemyksellinen, karu, sydäntä särkevä; Cleave kuvaa romaanissaan sitä lannistumatonta toivoa, joka syntyy katastrofin kohdatessa.”
— Publishers Weekly
Chris Cleave

Kirjailija

Chris Cleave

Englantilainen Chris Cleave (s. 1973) on palkittu, omaääninen kirjailija, jonka kansainvälinen läpimurtoromaani oli hänen toinen romaaninsa Little Been tarina (suom. 2011). Sen oikeudet on myyty yli 20 maahan. Cleaven ensimmäinen romaani Poikani ääni (suom. 2012) palkittiin vuonna 2006 mm. arvostetulla Somerset Maugham -palkinnolla. Cleaven uusimmat romaanit Voittamaton (2014) ja Sodassa ja rakkaudessa (2016) ovat olleet lukijoiden suosiossa. Cleave asuu Lontoossa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 480
  • Koko 145 x 214 mm
  • Alkuteos Everyone Brave is Forgiven
  • Suomentaja Irmeli Ruuska
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512403424
  • Gummerus kustannus, elokuu 2016

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS