Veden vihat

”Jokin oli säikäyttänyt lokit. Kun laiva lipui saaren ohi, Kertte näki rantapuussa istuvan hiilenmustan korpin. Kun tuo vain pysyisi hiljaa, Kertte aneli mielessään, mutta korppi avasi nokkansa ja veden yli kantautui uhkaavasti sointuva ääni. Pahanilmanlintu, Kertte ajatteli ja risti sormet suojakseen.”

1100-luvulle sijoittuva rakastettu Vihat-sarja jatkuu. Piispan käskynhaltija on hyökännyt Kerten kimppuun, ja Kertte on tarttunut veitseen. Kertte pakenee kauppias Osmin laivaan, ja Osmi lupaa kuljettaa Kerten Tokholmista takaisin Turukylään. Oikukkaat tuulet ja saaristorosvot koettelevat matkalaisia niin, että seuraava talvi joudutaan kuitenkin viettämään Koluvanissa, nykyisessä Tallinnassa. Kertte asettuu Osmin ja tämän kumppanin Pärnin talouteen. Merten takaa alkaa kuulua uhkauksia: piispan miehet eivät ole antaneet anteeksi. Kun Kerten maha alkaa kasvaa, vaikeutuu suhde myös Pärniin, Osmin todelliseen rakastajaan. Miten Kerten matka jatkuu: Ovatko Pärn ja veden jumalat vielä lepytettävissä? Entä onko kotiin Larrin luo enää paluuta?
Paula Havaste

Kirjailija

Paula Havaste

FT Paula Havaste on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä. Nykyään hän asuu Nurmijärvellä. Havaste on työskennellyt toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana sekä Kansallisteatterin tiedottajana. Nykyään hän toimii tiedekeskus Heurekassa tekoälyn ja robotiikan teemoihin liittyvänä tuottajana.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 392
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512403554
  • Gummerus kustannus, kesäkuu 2016

TUTUSTU MYÖS