Lumen armo

Lumen armo on 1100-luvulle sijoittuvan rakastetun Vihat-sarjan dramaattinen päätösosa.

Kertte lähti kotoaan, kun oli pakko – tai niin hän itselleen selitti, vaikka kuuma veri se häntä vei vieraan miehen mukaan. Perässä ovat seuranneet vaaralliset huhut siitä, kuinka oma mies Larri sotki kätensä piispan vereen. Pakomatka on ollut pitkä, ja sen aikana Kertenkin kädet ovat likaantuneet vereen. Häntä seuraavat ankarina myös tuulen, maan ja veden vihat. Nyt Kertte pakenee taas ja yrittää takaisin kodin turvaan. Matkan varrelle ovat jääneet kaksi miestä ja kaksi pientä poikaa. Kerten on otettava selvää, voiko entiseen enää palata, jos on kokenut niin paljon – ja odottaako entinenkään sellaisena kuin toivoisi. Miten Kerten ja Larrin tarina päättyy, löytävätkö he vielä toisensa? Onko olemassa paikkaa, jossa vihat unohtuvat?

”Paula Havasteen kyky kuvata elävästi menneisyyden arkea on kuin taikaa.”
– Savon Sanomat
Paula Havaste

Kirjailija

Paula Havaste

FT Paula Havaste on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä. Nykyään hän asuu Nurmijärvellä. Havaste on työskennellyt toimittajana, kriitikkona, suomentajana, tietokirjailijana, kirjallisuuden yliopisto-opettajana ja tutkijana sekä Kansallisteatterin tiedottajana. Nykyään hän toimii tiedekeskus Heurekassa tekoälyn ja robotiikan teemoihin liittyvänä tuottajana.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 455
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512407095
  • Gummerus kustannus, heinäkuu 2017

TUTUSTU MYÖS