Eniten vituttaa 2018

Eniten vituttaa 2018

Eniten vituttaa 2018

Epäilitkö, että ensi vuonna ei vituttaisi? Turha luulo. Tästä maailmasta ei vitutus lopu. Ansioituneet vitutuskirjallisuuden uranuurtajat Pasa ja Atpo varmistavat, että sarvi nousee otsaan jokaisena päivänä. Eniten vituttaa 2018 -kalenteri on jykevä vastaisku positiiviselle ajattelulle, tekopirteydelle ja säälittäville yrityksille nähdä kultareunoja ukkospilvissä. Kun päivä alkaa annoksella rehellistä suomalaista vitutusta, pääset heti aamusta oikeaan tunnelmaan.

Eniten vituttaa 2018 on repäisykalenteri suoraan bestseller-listojen kärjestä. Kestosuosikki jo vuodesta 2010.

Kirjailijat

Pasa

Pasa on tamperelainen isopää ja kokopäivätoiminen nilkki. Kaverin säälittävyydestä kertoo kiusallista kieltään se, että hänen CV:nsä tärkein ja ainoa sisältö koostuu Eniten vituttaa kaikki -tuotannosta. Pasan tavanneet tietävät, miksi hän on nimenomaan kirjailija, eikä esimerkiksi TV-kasvo. Vitutuksen ammattilaiseksi Pasa pätevöityi kirjekurssilla.

Atpo

Atpo on helsinkiläinen isopää, joka vähäisistä kirjoittajan lahjoistaan huolimatta tehtailee Eniten vituttaa kaikki -aineistoa. Atpon haaveena on jonakin päivänä olla suuri suomalainen kirjailija, mikä hänen ruokailutottumuksillaan on lähinnä ajan kysymys. Suhteista hän ei ymmärrä mitään. Tämä koskee niin mitta- kuin ihmissuhteitakin.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Muu
  • Sivumäärä 366
  • Koko 100 x 100 mm
  • ISBN 9789512407590
  • Gummerus kustannus, lokakuu 2017
  • Kirjamuodot Kalenteri
  • Sarjan nimi Eniten vituttaa kaikki
  • Avainsanat

TUTUSTU MYÖS