Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa Lukunäyte

Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön: harvinaisen perhosen, joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin alati kovenee: mitä tapahtui isälle keväällä 1942? Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin.

Anna-Liisa Ahokummun herkkävireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa soi kauniisti mollissa. Romaani kertoo pojasta, joka ei tuntenut isäänsä – eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista, joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä, joiden ei pitäisi vaieta.
Anna-Liisa Ahokumpu

Kirjailija

Anna-Liisa Ahokumpu

Anna-Liisa Ahokummun (s. 1984) juuret ovat Taivalkoskella ja tausta ympäristötieteissä. Hän toimii turkulaisessa kirjoittajayhdistys Kapustarinta ry:ssä, joka julkaisee kirjallisuuslehti Lumoojaa. Ahokummun esikoisromaani Viktor Stanislauksen Kolmetoista sinfoniaa (2018) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Botnia-palkinnon ja Lappi-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Se valittiin Suomen edustajaksi European First Novel Festivalille Budapestiin 2019.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 175
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512408733
  • Gummerus kustannus, tammikuu 2018

TUTUSTU MYÖS