Nimi jolla kutsutaan öisin

Nimi jolla kutsutaan öisin

Nimi jolla kutsutaan öisin

Koodien ja kuvien kautta maailmaa tarkkaileva pelinkehittäjä saa mahdollisuuden lähteä Kiinaan töihin. Kun kotimaa jää taakse, totutut tavat horjuvat ja tukahdutetut taidot pyrkivät pintaan. Elämää ja ihmissuhteita on rakennettava uudestaan tavu kerrallaan.

Angry Birdsin piirtäminen on lihasmuistissa, mutta Pekingissä kaikki on kätkettyä, myös salaperäinen naisten lala-ryhmä. Nimien koodit ja yhteisöjen hierarkiat vetävät väärinymmärrysten viidakkoon, jossa selviytyminen vaatii vähintään kaksoisagentin taitoja ja puhelimessa toimivan automaattikääntäjän apua.

Nimi jolla kutsutaan öisin on Roviollakin työskennelleen peligraafikon omakohtaisiin kokemuksiin perustuva esikoisromaani. Fragmentaarisen tarkkanäköiset ja lakonisen huumorin siivittämät oivallukset kulttuurien rakenteista ja historiasta sekä ihmissuhteiden verkostoista piirtävät esiin syvästi henkilökohtaisia kokemuksia urbaanien kohtaamisten sykkeestä.
Emma Kantanen

Kirjailija

Emma Kantanen

Emma Kantanen (s. 1989) on Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri ja peligraafikko, joka viettää vapaa-aikansa näyttelyiden avajaisissa ja Albertinkadun paloasemalla. Hänen omakohtainen esikoisromaaninsa Nimi jolla kutsutaan öisin ilmestyi vuonna 2019.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 430
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512412631
  • Gummerus kustannus, maaliskuu 2019

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS