Turvapaikka

Simone Knox viettää kesälomaa niin kuin lukiolaistytön kuuluukin. Viikonlopun avaava elokuvailta muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun kolme teinipoikaa avaa teatterissa tulen. Simone onnistuu pelastautumaan, mutta hänen parhaiden ystäviensä kohtalo on toinen.
Kymmenen vuotta myöhemmin Simone on taiteilijalupaus, joka vetäytyy mieluusti meren ääreen. Menetyksen tuoma suru ja syyllisyys kiusaavat häntä, mutta Simone on päättänyt toipua. Siinä häntä auttaa toinen tragediassa henkiin jäänyt, nuori rikosetsivä Reed Quartermaine. Pahin ei kuitenkaan suinkaan ole vielä ohi – ja toisensa löytäneiden Simonen ja Reedin täytyy yhdessä pitää huoli siitä, että murhenäytelmä ei toistu.
Löytyykö heille turvapaikka?
”Robertsin uusin teos on samalla trilleri, rakkausromaani ja psykologinen tutkimus trauman työstämisestä… Mukaansatempaava ja vangitseva lukukokemus.” Kirkus
Nora Roberts

Kirjailija

Nora Roberts

Marylandissa Yhdysvalloissa asuva Nora Roberts on maailman suosituimpia ja myydyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut yli 200 teosta, joista lähes jokainen on ollut New York Timesin bestseller-listalla. Robertsin kirjoja on myyty maailmalla yli 500 miljoonaa kappaletta - Suomessakin yli miljoona.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 512
  • Koko 145 x 214 mm
  • Alkuteos Shelter in Place
  • Suomentaja Päivi Pouttu-Delière
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512413232
  • Gummerus kustannus, heinäkuu 2019

Kirjailijan tuotantoa























TUTUSTU MYÖS