Yliveto Pekka Töpöhäntä

Yliveto Pekka Töpöhäntä

Yliveto Pekka Töpöhäntä

Pekan ja Maijan perheessä valmistaudutaan joulunviettoon. Mai, Muh ja Murre odottavat innolla joululahjoja, vaikka Trissen mielestä riittäisi että on paljon hyvää ruokaa. Pekka ja Maija lähtevät jouluostoksille nauttimaan kaupungin tunnelmasta. Lunta sataa hiljalleen, ja jouluikkunat loistavat. Mutta voi kauhistus – Maija napataan kauppiaan ikkunakoristeeksi ja melkein myydään joululahjaksi! Pekka ja Trisse juoksevat niin paljon kuin tassuista pääsevät, ennen kuin Maija saadaan onnellisesti kotiin.
Yliveto Pekka Töpöhäntä päättää maailman kilteimmän kissan seikkailuista kertovan sarjan. Sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt Pekka Töpöhäntä -tarinoiden ajattoman viisauden, hulvattoman seikkailumielen ja tarinoiden riemun. Jukka Pitkäsen lukemina äänikirjoina kestosuosikki on saanut jälleen kerran uuden elämän.
Gösta Knutsson

Kirjailija

Gösta Knutsson

Radiotoimittaja ja kirjailija Gösta Knutsson (1908-1973) oli Astrid Lindgrenin ohella Ruotsin suosituin lastenkirjailija. Knutsson oli monipuolinen kulttuuripersoona, joka osallistui aktiivisesti muun muassa kuoro- ja musiikkitoimintaan. Hän oli yksi Ruotsin radion tunnetuimmista äänistä sekä kääntäjä. Käännösuransa kohokohtana hän piti ruotsinnostaan Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa -kirjasta.

Kirjan tiedot

  • Lukija Jukka Pitkänen
  • Alkuteos Alla tiders Pelle Svanslös
  • Suomentaja Terttu Liukko
  • Kirjastoluokka A L84.2
  • ISBN 9789512414208
  • Gummerus kustannus, toukokuu 2020

Kirjailijan tuotantoa












TUTUSTU MYÖS