Eniten vituttaa 2020

Eniten vituttaa 2020

Eniten vituttaa 2020

Tämä kalenteri varmistaa, että ensi vuodesta tulee ihan yhtä paska kuin edellisistäkin.
Vitutuskirjailijoiden laatima, kulttimaineen saavuttanut repäisykalenteri lyö pöytään joka aamu tuhdin annoksen negatiivista asennetta.
Pasa ja Atpo tietävät, että jokaisesta päivästä löytyy syy siihen, että sarvi nousee vuorenvarmasti otsaan. Kuten esimerkiksi kopiokoneet, ääliömäiset työkaverit, pomot, ruuhkabussit, iltapäivälehtien idioottimaiset lööpit, oma naama peilissä ja naapurin koira. Joko alkaa vituttaa? Tästä ei vuosi enää voi pahemmaksi muuttua.

Kirjailijat

Pasa

Pasa on tamperelainen isopää ja kokopäivätoiminen nilkki. Kaverin säälittävyydestä kertoo kiusallista kieltään se, että hänen CV:nsä tärkein ja ainoa sisältö koostuu Eniten vituttaa kaikki -tuotannosta. Pasan tavanneet tietävät, miksi hän on nimenomaan kirjailija, eikä esimerkiksi TV-kasvo. Vitutuksen ammattilaiseksi Pasa pätevöityi kirjekurssilla.

Atpo

Atpo on helsinkiläinen isopää, joka vähäisistä kirjoittajan lahjoistaan huolimatta tehtailee Eniten vituttaa kaikki -aineistoa. Atpon haaveena on jonakin päivänä olla suuri suomalainen kirjailija, mikä hänen ruokailutottumuksillaan on lähinnä ajan kysymys. Suhteista hän ei ymmärrä mitään. Tämä koskee niin mitta- kuin ihmissuhteitakin.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Muu
  • Sivumäärä 367
  • Koko 100 x 100 mm
  • ISBN 9789512415397
  • Gummerus kustannus, lokakuu 2019

TUTUSTU MYÖS