Syitä itkeä julkisesti

Syitä itkeä julkisesti

Syitä itkeä julkisesti

Se vaikutti rakkaudelta, mutta tämä ei ole rakkaustarina.

Amelie, ujo mutta lupaava nuori laulaja-lauluntekijä, valloitti uuden koulunsa kykyjenetsintäkilpailuissa yleisön lisäksi rock-bändin hurmurisolistin, Reesen. Jo pian hänestä alkoi tuntua, että Reese voisi olla se oikea häntä varten. Mutta kuuluuko rakkauden todella sattua näin lujaa?

Ymmärtääkseen, mitä oikein tapahtui ja miksi, Amelie käy läpi heidän tarinaansa niiden paikkojen kautta, joissa Reese sai hänet itkemään julkisesti. Ehkä hän oppii näin myös pääsemään suhteesta yli ja ajattelemaan kontrolloivan Reesen sijaan ennen muuta itseään.
Holly Bourne

Kirjailija

Holly Bourne

Englantilainen Holly Bourne aloitti kirjoittajanuransa uutistoimittajana ja sai Best Print Journalist of the Year -palkinnon. Hän toimi kuusi vuotta kustannustoimittajana, ihmissuhdeneuvojana ja hyväntekeväisyysjärjestössä auttaen nuoria ihmissuhde- ja mielenterveyskysymyksissä. Inspiroituneena näkemästään hän alkoi kirjoittaa YA-kirjallisuutta, kuten palkittua feminististä Normaali-sarjaa. Täytettyään kolmekymmentä Holly kirjoitti ensimmäisen aikuistenromaaninsa Katsokaa miten onnellinen olen, jossa hän tutki naisten kasvavia paineita kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Muun muassa nettideittailun kiroja ja suostumuksen rajoja käsittelevä Teeskentelyä on hänen toinen aikuistenromaaninsa.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Muu
  • Alkuteos The Places I've Cried in Public
  • Suomentaja Kristiina Vaara
  • Kirjastoluokka N84.2
  • ISBN 9789512419661
  • Gummerus kustannus, heinäkuu 2020