Siipirikon kuiskaus

Siipirikon kuiskaus

Siipirikon kuiskaus

Soruia-saagan maaginen päätösosa on sydäntäpakahduttavan kaunis.

Talvi koettelee Aanaarin saamelaisperheitä, joista jokaisesta on tapettu isä, veli tai aviomies. Pirkkalaisten verilöylyn jälkeen kyläläiset ovat hajaantuneet, ja Soruia kantaa siitä syyllisyyttä. Hänen näkijänkykynsä voimistuvat, ja hän perii isältään tietäjän osan. Avuntarvitsijoita saapuu kaukaa, kun Soruian nimi kiirii ja alkaa herättää kunnioitusta, pelkoa sekä kateutta. Mutta Soruia ei saa rauhaa, sillä kuolleen Kaukomielen avoimiksi jääneet silmät vainoavat ja hän pelkää miehen palaavan tuonpuoleisesta. Lopulta pirkkalaiset tulevat, nyt Ruotsin kruunun veronkantajien kanssa, ja ylivaltaa on mahdoton vastustaa. Soruian kyvyt langettavat hänen ylleen epäilyn. Kirkon tuomio noituudesta on ankara.

Päivi Alasalmen aistivoimainen tarina herättää eloon saamelaiskulttuurin mystisen luontoyhteyden. Romaani kuvaa yhden ihmisen pelotonta taistelua mielivaltaista hallitsijaa vastaan sekä uhrautumista oman kansan ja rakkaiden puolesta. Siipirikon kuiskaus on Päivi Alasalmen historiallisten saamelaisromaanien trilogian päätösosa.
Päivi Alasalmi

Kirjailija

Päivi Alasalmi

Akaassa asuva Päivi Alasalmi (s. 1966) on kirjoittanut mm. romaaneja, novelleja ja satukirjoja, ja niitä on käännetty lukuisille kielille. Kolmenkymmenenviiden vuoden kirjailijanura pitää sisällään jo lähes kolmekymmentä julkaistua teosta – ja kirjoittaminen jatkuu.

Kirjan tiedot

  • Lukija Hannamaija Nikander, Jukka Pitkänen
  • Sidosasu Muu
  • Kirjastoluokka A 84.2
  • ISBN 9789512424290
  • Gummerus kustannus, huhtikuu 2021

TUTUSTU MYÖS