Rakkaus kuin lupiininkukka

Rakkaus kuin lupiininkukka

Rakkaus kuin lupiininkukka

Romanttinen, hilpeä ja kirpeä romaani nuoresta naisesta, joka pestautuu sydän-Savoon originellin vanhan naisen sihteeriksi. Helsinkiläinen Kaisa Ryyppö on monella tapaa uusavuton kaupunkilainen, joka ei osaa päättää, mitä elämällään tekisi. Häneltä on pallo pahasti hukassa ja seurustelusuhdekin katkolla. Asetelma ei siis ole otollisin, kun hän joutuu primitiivisiin oloihin oikukkaan Alma T. Laatikaisen komenneltavaksi. Mutta opetellessaan maalaiselämän ihmeellisyyksiä hän oppii vähitellen myös elämäänkin: myötäelämistä, suvaitsevaisuutta, jopa rakkautta. Ja vaikka monta kommellusta ehtii tapahtua, ennen kuin vannoutunut poikamiestyttö löytää kesyttäjänsä, hän sen lopulta tekee. Romantiikka kukkii lupiinin tavoin, ei hempeästi vaan sitkeästi.
Pirjo Rissanen

Kirjailija

Pirjo Rissanen

Savolaissyntyinen Pirjo Rissanen asuu Espoossa mutta viihtyy parhaiten kesäpaikassaan Jäppilässä, vanhassa idyllisessä talossa järven rannalla. Näissä maisemissa syntyvät myös sielukkaiden romaanien tarinat, joiden taustalla hengittää levollinen pikkukaupunki. Talon kunnostamisen ohella hän valmistaa neljän ruokalajin aterioita, vaeltaa ja matkustaa. Rissasen laaja tuotanto koostuu todenmakuisista kirjoista, joita lukijat eivät malta laskea käsistään.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Muu
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512432486
  • Gummerus kustannus, marraskuu 2022

TUTUSTU MYÖS