Kirjailija ja kuvataiteilija Silja Kejosen runot ovat voimakkaan visuaalisia. Juuri ilmestyneessä toisessa runokokoelmassa Lähetä minulle ympyrä yhdistyvät pimeydestä kohti valoa kurkottavat säkeet sekä taidokkaasti assosioivan kielen kauneus. Eron, kommunikaation hankaluuden, yksinjäämisen pelon ja vanhemmuuden teemojen lomaan laukkaavat Dallas-tv-sarjan Pamela ja Bobby.

Se johtuu vuorista,
et saa lipsua, muuten sinut työnnetään jyrkänteeltä, lavastetaan onnettomuudeksi. 

Pamela ja Bobby huutelevat ratsailta toisilleen,
minun bootsini kamppaa mustan hevosen, minun kieleni nuolee karvaista rintaa.
Annan rintakarvojen heristellä. Bobby ratsastaa auringonlaskun läpi. 

Pamela, helli dallaspullaa.

Seison suihkussa, kun yhtäkkiä ruututekstit sammuvat.
Vedän verhot alas, aavikon hiekka läähättää, pilvenpiirtäjän seinät peiliä.

”Dallas edustaa runoissa fantasiaa, joka on yhtä aikaa jännittävä ja lohdullinen. Sarja ja sen hahmot tulivat runoihini salaa. Ensin päässäni alkoi soida alkumusiikki, joka on minusta aivan mahtava. Sitten aukeni maisema, jossa juoksee hevosia ja tietysti Pamela, lempihahmoni sarjassa”, Silja Kejonen taustoittaa.

Kejonen kertoo ammentaneensa runoihinsa myös isoäitinsä Impin hahmosta. ”Isoäitini oli ajalleen poikkeuksellinen nainen. Valitettavasti en ehtinyt koskaan tavata häntä. Isäni on kertonut kuinka Impi tykkäsi ajaa ravihevosella erityisesti kovalla pakkasella jäällä, ja kesällä hän huristeli sinisellä Solifer-mopolla pitkin Rovaniemen hiekkateitä. Ammatiltaan Impi oli parturi. Hänen rakkain muistonsa oli se, kun hän leikkasi Marsalkka Mannerheimin hiukset ja viikset.”

Silja Kejonen: Lähetä minulle ympyrä
69 sivua