13.8.2020
Etätöiden jatkuminen haastaa monen työntekijän jaksamisen. Psykoterapeutti Antti Ervasti ja kuvittaja Matti Pikkujämsä avaavat uutuuskirjassaan CupOfTherapy: Tunti tunnilta tuntien – 100 havaintoa työelämästä (Gummerus), kuinka palautua ja pitää työ ja vapaa-aika tasapainossa rutiinien ja tunneälykkyyden avulla. Kansainväliseksi someilmiöksi kasvanut CupOfTherapy käsittelee vakaviakin työssäjaksamisen ja mielenterveyden asioita samaistuttavien eläinpiirrosten avulla.
Etätyöaikana palautuminen ja tunteiden hyväksyminen osaksi työpäivää on tärkeämpää kuin koskaan, muistuttaa psykoterapeutti Antti Ervasti.
"Hyvät rutiinit, positiiviset tavat ja tunneälykkyys suojaavat. Tärkeää on myös muistaa kysellä työkaverin kuulumisia. Kun uskallamme tiedustella työkaverin vointia, normalisoimme vaikeista asioista puhumista", sanoo Ervasti.
Ervastin ja kuvittaja Matti Pikkujämsän uutuuskirja avaa muun muassa, miksi on tärkeää olla offline ilman syyllisyyttä myös työpäivän aikana ja miten modernissa työyhteisössä voi olla omalla ilmoituksella pari päivää poissa myös mielen huonovointisuuden vuoksi. Olennaista on olla armollinen itselleen ja muille.
Anna pudonneen jäätelön sulaa
Kirja käsittelee samaistuttavien eläinpiirrosten ja voimatekstin avulla myös työpaikan jännitteitä, urakriisejä, uupumusta ja stressiä.
"On paljon asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta myös tilanteita, joiden edessä voi vain nostaa tassut ylös ja antaa pudonneen jäätelöpallon sulaa. Voi hengittää syvään, pyyhkiä tahrat, ostaa uuden jäätelön ja pitää siitä parempaa huolta."
CupOfTherapy-eläinhahmot auttavat keskustelemaan vaikeistakin mielenterveyden asioista. Konsepti on menestynyt kansainvälisesti etenkin Aasiassa ja Tunti tunnilta tuntien on julkaistu jo Hong Kongissa ja Taiwanissa.
Antti Ervasti (s. 1975) on psykoterapeutti ja luennoitsija, joka on erikoistunut perhe-, pari- ja seksuaaliterapiaan.
Matti Pikkujämsä (s. 1976) on taiteilija ja kuvittaja, joka on tunnettu lastenkirja- ja lehtikuvituksistaan. Hän on suunnitellut tekstiili- ja astiakuvituksia muun muassa Mujille ja Marimekolle.
Antti Ervasti, Matti Pikkujämsä, CupOfTherapy: Tunti tunnilta tuntien – 100 havaintoa työelämästä
223 sivua
#voihyvintöissä #mielenmaisematnakyviksi