30.3.2023
Syksyllä 50 vuotta täyttävä Maija Vilkkumaa on kirjoittanut omaelämäkertansa yhdessä kirjailija Miina Supisen kanssa. Vilkkumaa (Gummerus) ilmestyy Helsingin kirjamessuilla lauantaina 28.10.2023.
Suomirockin valtionainen Maija Vilkkumaa täyttää tänä vuonna 50 vuotta. On aika luoda katsaus siihen, kuinka töölöläistytöstä tuli lauluntekijäsupertähti ja uusia polkuja etsivä taiteilija, bändin pomo, feministi-ikoni ja perheenäiti. Tarina alkaa lapsuudenkodin levysoittimesta ja liikkuu musiikkibisneksen kulisseista New Yorkiin, käpyläläiselle hiekkalaatikolle ja luovan ihmisen mieleen.
Maija Vilkkumaa on kirjoittanut kirjan yhdessä kirjailija Miina Supisen kanssa. He päätyivät kirjoittamaan yhdessä, koska ovat jo vuosia fanittaneet toistensa töitä.
- On ollut tosi inspiroivaa kirjoittaa Miinan kanssa yhdessä ja käydä läpi omaa lähimenneisyyttä, sanoo Maija Vilkkumaa.
Miina Supisen mukaan kirjasta on tulossa ainutlaatuinen, ihana ja aito.
- Parasta on ollut se, miten Maijan vilpitön ja vahva ääni on tullut esille kirkkaana. Kirjassa kulkee myös kiinnostava ajankuva 1970-luvulta nykypäivään ja siinä näkyy naisten ja tyttöjen historiaa, josta ei ole koskaan aiemmin kirjoitettu tähän tapaan, Miina Supinen kuvailee.
Maija Vilkkumaa (s. 1973) on lauluntekijä ja rocktähti. Hän julkaisi
romaanin Nainen katolla vuonna 2014. Vilkkumaa juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä 1973-juhlakonsertissa Helsingin Jäähallissa 11.11.2023.
@maijavilkkumaa
Miina Supinen (s. 1976) on kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut
useita aikuisten ja lasten kirjoja.
@miinasupinen
Maija Vilkkumaa, Miina Supinen: Vilkkumaa
350 sivua
Ilmestyy 28.10.2023