Johannes Lahtisen Alku eli 4 ½ miljoonan vuoden rakkaustarina on hulvaton ja tarkkanäköinen tarina lajimme historiasta Aatamin ja Mitokondrio-Eevan ajoista alkaen. Puusta laskeuduttua opitaan vähitellen puhumaan, rakastumaan, sietämään uutta, ymmärtämään taidetta, pitämään lemmikkieläimiä ja sotimaan. Aatami katselee tätä kaikkea mietteliäästi akasiapuun varjosta, eikä malta olla avaamatta suutaan. Syntyy maailman ensimmäinen yhteiskuntakriitikko. Lahtinen tarkastelee tutunoloisia hahmoja ja näiden välistä kanssakäymistä ilkikurisen humoristisesti.

”Kirjan maailma syntyi jo kauan sitten”, Lahtinen kertoo. ”Poikasena nukahtamisen hetkellä säikähdin hereille putoamisentunteeseen. Äitini kertoi säpsähdyksen syyksi sen, miten mekin muinoin olimme apinoita ja putoamista yöpuusta oli syytä varoa. Se tiesi kuolemaa. Harmitti, etten kyennyt muistamaan sitä aikaa. Nykyään huvitan itseäni katsomalla ihmisiä eläiminä. 300 simpanssia ryntää kasarmista ulos, järjestäytyy riviin, vääntäytyy erilaisiin asentoihin, taakse poistuu, ryömii, tekee jälleen uuden tarkkaan määrätyn kuvion, kaikki yhden harmaaselkäisen simpanssin käskyjen mukaan. Onko tämän lajin toiminnassa mitään järkeä? Mutta sitten taas toisessa hetkessä huomaa, että siellä se rakastava eläin kuitenkin on, velvollisuudentunnon alle piiloutuneena.”

Kirjan päähenkilö Aatami haluaisi kertoa rakkautensa kohteelle tämän olevan kuin kevään ensimmäinen sade tai virvoittava tuuli, mutta parisidoksen luomisen haasteet ovat ikiaikaisia: kielen ja puheen synnyttyä suu ei ujouttaan tahdo taipua runosäkeisiin. Aatami kantaa kuitenkin mielitetylleen herkullisia metsän antimia ja rehvastelee hyökkäämällä isompansa kimppuun. Alkuihmisellä riittää haasteita myös erilaisissa arkielämän askareissa ja yhteiskunnan pyörittämisessä.

”Ennen kuin >^^/^ keksi kirjakielen, oli kirjeiden lähettäminen mutkikas tapahtuma: Ensin piti etsiä luotettava henkilö, joka ei heti etumaksun saatuaan rientänyt ostamaan viiniä ja heilunut seuraavassa hetkessä häpeämättömässä humalassa kaiken autuaasti unohtaneena. Seuraavaksi tämän luotettavaksi ajatellun piti opiskella viesti ulkoa. Eikä riittänyt että tämä muisti sen seuraavat viisi minuuttia, se piti muistaa päiväkausia, kenties kuukausia, kestävän matkan ajan, yli autioiden vuorien ja höllyvien merien. Suurkaupunkeihin saattoi kadota niin viesti kuin viejäkin. Vuoristoseudut puolestaan pitivät viestin kirkkaana mielessä, kun ympäristö ei vaatinut huomiota osakseen, mutta seuduilla vaeltavat sudet ja maantieryövärit saattoivat kuitenkin muuttaa kirjeen sisällön kerrassaan lukukelvottomaan muotoon.”

Johannes Lahtinen, Alku eli 4 ½ miljoonan vuoden rakkaustarina
175 sivua