Kirjailijatytär Milja Kaunisto kertoo iskelmälaulajaisänsä tarinan – tunteikas ja rehellinen elämäkerta Pasi Kaunistosta ilmestyy 4.9.

5.8.2022

Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu (Gummerus) on kirjailija Milja Kauniston taiteilijaelämäkerta isästään, 1960- ja 1970-lukujen suosikki-iskelmälaulajasta, Toivo Kärjen suojatista Pasi Kaunistosta, jonka tunnetuimpia hittejä ovat Koskaan et muuttua saa ja Sanat eivät riitä kertomaan. Kirja ilmestyy 4.9.

Ponnistaminen maalaiskylän pojasta laulajatähteyteen vanhempien vastustuksesta huolimatta,

Syksyn sävel -voitto, nuoren perheenisän kamppailu alkoholismin kanssa, yllättäen elämään ilmestynyt hautauspalveluyrittäjyys ja tasapainottelu iskelmän ja kirkkomusiikin välillä. Kirjailija, muusikko Milja Kaunisto kirjoittaa rehellisesti isänsä Pasi Kauniston tarinan. Hän kuvaa satumaisen suosion lisäksi myös keikkaelämän varjopuolia – konkurssia pois jättämättä.

Milja tuskaili ensin pitkään, olisiko mahdollista, että juuri hän kirjoittaa oman isänsä elämäkerran. Päätöksessä kuitenkin auttoi isän ja tyttären poikkeuksellisen avoin suhde.

- Minusta tuli muusikko ja laulaja, koska isä luotti muusikonkykyihini niin varhain ja vanhempani onnistuivat rohkaisemaan tunneyliherkän lapsen sulkeutuneen kuoren sisältä ulos sen mikä minusta oli tuleva: taiteilijan, Kaunisto kirjoittaa.

- Minä olen isäni tytär, mutta myös isäni pitkäaikainen työtoveri. Aikanaan minusta tuli myös kirjailija. Siksi päätin tarttua tämän kirjan kirjoittamiseen.

Pasin elämäntarinan ohella Elävän laulajan sielu piirtää kiehtovan ajankuvan rakennemuutoksessa kamppailevasta Suomesta ja sen henkisestä ilmapiiristä sekä musiikkibisneksen kulisseista 1950-luvulta 2000-luvulle. Samalla Milja kuvaa kauniisti vanhempiensa Pasin ja kuvataiteilijana tunnetun Irmeli Kauniston lähes 60-vuotisen rakkaustarinan.

Uutuussingle Elämäkerta

Elävän laulajan sielun ilmestymisen yhteydessä Pasi Kaunistolta julkaistaan myös Elämäkerta-niminen kappale. Teksti on Milja Kauniston kynästä ja sävellyksen Milja teki yhdessä puolisonsa, muusikko Petteri Parviaisen kanssa, joka soitti myös kappaleen bassot ja komppikitarat. Viulut soittaa Pasin vanhin tytär Verna Kaunisto, kuorot ovat Milja Kauniston äänialaa. Kappale on tehty yhteistyössä Yö-yhtyeen soittaja-säveltäjä-tuottajan Mikko Kangasjärven kanssa.

Milja Kaunisto (s. 1976) on Etelä-Ranskassa asuva kirjailija ja musiikintekijä. Hänet on tunnettu erityisesti historiallisista romaaneistaan. Muusikkona hän on tehnyt yhteistyötä isänsä kanssa jo 40 vuoden ajan.

Milja Kaunisto: Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu
303 sivua. Teos sisältää kuvaliitteen.

Ilmestyy äänikirjana 10.10., lukija: Lauri Kortelainen

Kirjan julkistamista vietetään Tampereen Komediateatterissa isän ja tytärten yhteisessä juhlakonsertissa 11.9. https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/pasi-kaunisto/

Elämäkerta  säv. Petteri Parviainen ja Milja Kaunisto, san. Milja Kaunisto, sov. Mikko Kangasjärvi, Petteri Parviainen, Milja Kaunisto

Virallinen soittolista Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu, sisältää kirjassa mainitut kappaleet. Koonnut: Milja Kaunisto

Milja Kaunisto

Kirjailija

Milja Kaunisto

Milja Kaunisto (s. 1976) on Etelä-Ranskassa asuva kirjailija ja musiikintekijä. Historiallisia romaaneja kirjoittaessaan Kaunisto tutkii vallan mekani...