Vanhan tavaran puoti Romisko joutuu syysmyrskyn kouriin Katja Krekelän lastenromaanissa

28.8.2012

Riepu ja Iso riipijä on tamperelaisen Katja Krekelän toinen lastenromaani. Se jatkaa esikoisteos Romiskosta tuttujen Rievun ja Orpanan seikkailuja Konikummun kaupungissa. Kirjan hurmaavasta kuvituksesta vastaa Sanna Sipi.

Kun syysmyrsky iskee kaupunkiin, ystävykset päättävät panna kurpitsankeltaisen talon oven säppiin ja nauttia rajuilmasta sisällä. Tällä kertaa ei ole kyse mistään tavallisesta tuulenpuuskasta vaan oikeasta Isosta riipijästä, joka raastaa puista viimeisetkin syksyn lehdet. Ensin sairastuu Napasika ja sitten Orpana. Riepu joutuu selviytymään koiranilmasta yksin, mikä ei olekaan aivan yksinkertaista. Myrsky vie sähköt. Orpanan polkupyörästä katoavat renkaat, kuistin kaiteesta pala ja pihalta kokonainen huvimaja. Kaiken huipuksi kaupungissa hiippailee outo muukalainen, sukkahousurosvo, jonka suhteen on noudatettava erityistä varovaisuutta.
 
Napasika oli läpimärkä ja hytisi kylmästä. Hänen tavallisesti ruusunpunaiset poskensa olivat vitivalkoiset.
’Ukkonen tekee minut hulluksi’, hän ulisi. ’Minä istuin yksin kotona ja odotin, että se loppuisi, mutta se ei lopu ikinä ja lopulta minä en kestänyt enää. Antakaa minun jäädä tänne, olkaa kilttejä. Sanokaa, että minä saan jäädä!’
’Totta kai saat jäädä’, Orpana rauhoitteli. ’Myrskyllä kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin. Minä haen sinulle kuivaa päällepantavaa.’
Riepu hoksasi viimein vetää oven kiinni. Lattialle oli ehtinyt kertyä lätäkkö.

Katja Krekelä, Riepu ja Iso riipijä
kuvitus Sanna Sipi
97 sivua

Kirjailijat

Sanna Sipi

Sanna Sipi (s. 1977) on Iisalmesta kotoisin oleva helsinkiläinen taiteilija. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, ja kuvittajan työn lisäksi hän tekee taidegrafiikkaa sekä toimii kuvataideopettajana.

Katja Krekelä

Katja Krekelä on vuonna 1975 syntynyt paljasjalkainen tamperelainen. Hän rakastaa kissoja, virkkaa ajoittain lähes maanisesti ja haluaa kertoa tarinoita, jotka naurattavat ja itkettävät.