Olipa kerran nainen, jonka mies löysi toisen, ja nainen jäi yksin lasten kanssa, ja… Se tavallinen tarina? Kyllä. Anna Gavalda osuu jälleen kerran naulan kantaan. Höyhenenkevyesti ja lämpimästi hän kertoo siitä, kuinka jättäminen on joskus rohkeutta ja jääminen pelkuruutta - vai miten päin se oli?

Rakastin häntä enemmän kuin mitään. Enemmän kuin mitään… En tiennyt että niin paljon voi rakastaa… Tai ainakin luulin ettei minua ollut… ohjelmoitu rakastamaan sillä tavalla. Lemmentunnustukset, unettomuus, raateleva intohimo, se kaikki oli toisten heiniä. Ja intohimo jo sananakin sai minut virnuilemaan. Intohimo, intohimo! Luokittelin sen samaan sarjaan hypnoosin ja taikauskon kanssa… Se oli minun suussani melkein kirosana. Ja sitten se tapahtui minulle juuri kun vähiten odotin. Minä… Minä rakastin erästä naista.

Rakastuin niin kuin sairastutaan. Haluamatta sitä, uskomatta siihen, vasten tahtoani ja voimatta estää sitä, ja sitten…” Hän rykäisi. ”Ja sitten menetin hänet. Samalla tavoin.”

"KIRJALLISUUDEN AMÉLIE"