Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Vanha Astrid asuu pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakoituneena. Kylän väki on leimannut hänet kummajaiseksi ja noidaksi. Eräänä talvisena päivänä kylään muuttaa Veronika, kolmekymppinen kirjailija, joka kirjoittaa mökissään ja parantelee haavojaan – hän on menettänyt hiljattain elämänsä rakkauden. Astrid tarkkailee uutta tulokasta vaivihkaa ja ottaa viimein kontaktin naapuriinsa.

Naisilla ei pintapuolisesti arvaisi olevan juuri mitään yhteistä. Sisäisesti heitä kuitenkin yhdistää suurten menetysten tuska, padotut tunteet ja yksinäisyys. Lettujen ja mansikkahillon äärellä käytyjen keskustelujen myötä naiset löytävät toisistaan lohdun ja sielunkumppanin, jolle avautua tuskastaan.

Astrid on kantanut raskasta salaisuutta sisällään ja kykenee vasta elämänsä loppumetreillä paljastamaan sen Veronikalle. Veronika ymmärtää vähitellen, että tarina jonka hän haluaa kertoa onkin Astridin tarina.

Lukijat ympäri maailman ovat ottaneet Olssonin romaanin omakseen. Uudessa-Seelannissa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja oli kaikkien aikojen myydyin esikoisromaani, ja Ruotsissa kirjaa on myyty jo yli 250 000 kappaletta. Ruotsin kirjakauppaliitto valitsi sen vuoden 2006 parhaaksi romaaniksi.
Linda Olsson

Kirjailija

Linda Olsson

Linda Olsson (s. 1948) työskenteli lakimiehenä Tukholmassa ja muutti perheineen Keniaan 1980-luvun puolivälissä. Hän asui sen jälkeen monissa paikoissa ympäri maailmaa ennen asettumistaan Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin. Olsson kirjoitti itsensä lukijoiden sydämiin jo esikoisromaanillaan Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2009 ja uutena painoksena 2018. Romaani myi heti aluksi kymmeniä tuhansia kappaleita.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavi
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512084210
  • Gummerus kustannus, kesäkuu 2018

TUTUSTU MYÖS