Veren voima

Tervetuloa Bon Tempsiin, elävät ja kuolleet

Sookie Stackhousen elämää voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee päivät ja usein myös yöt tarjoilijattarena Merlotten baarissa ja asuu isoäitinsä kanssa suvun vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia. Kerta toisensa jälkeen tuo lahja – tai kirous – on katkaissut Sookien orastavat romanssinpoikaset.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun baariin astuu sisään Bill-niminen salaperäinen muukalainen. Bill on tumma, komea ja karismaattinen – eikä Sookie pysty lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Romanssin tiellä on vain yksi mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisista epäkuolleista, joiden harrastukset saavat Billin yölliset puuhat vaikuttamaan partiopoikien leikiltä.


Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, torahampaanjälkiä ruumiissaan, louisianalaisen pikkukaupungin asukkaiden syyttävät sormet osoittavat kohti Billiä. Myös Sookiella on epäilyksensä. Hänen on päätettävä, uskoako syyttömyyttään vakuuttavaa Billiä vai kääntyä muiden ihmisten tavoin rakastettuaan vastaan.

”Täsmälleen oikea yhdistelmä huumoria, juonittelua ja jännitystä”
– Booklist

”Harrisin luoma hullunkurinen maailma, johon mahtuu huumoria ja ajoittaisia kauhunhetkiä, tekee Veren voimasta niin vastustamattoman”
– The Denver Post

Amerikkalaisen Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarja on ilmiö vailla vertaistaan. Vajaassa kymmenessä vuodessa Harrisin Sookie-kirjat ovat levinneet pienen fanilauman harrastuksesta maailmanlaajuisiksi bestsellereiksi. Pelkästään Yhdysvalloissa Sookien, Billin ja kumppaneiden yliluonnollisista seikkailuista kertovaa kirjasarjaa on myyty yli kuusitoista miljoonaa kappaletta. Laatusarjoistaan Sopranos ja Mullan alla tunnettu HBO lanseerasi vuonna 2008 Sookie Stackhouse -kirjoihin perustuvan tv-sarjan True Blood. Sarja on ollut suurmenestys, ja näyttelijä Anna Paquin sai Emmy-palkinnon roolistaan Sookie Stackhousena.

Charlaine Harris

Kirjailija

Charlaine Harris

Amerikkalainen menestyskirjailija Charlaine Harris tunnetaan ennen muuta Sookie Stackhouse -romaaneistaan. Niistä sovitettu HBO:n menestyssarja True Blood teki kirjasarjasta maailmanlaajuisen hitin ja Harrisista yhden Yhdysvaltain luetuimmista kirjailijoista. Myös Harrisin Harper Connelly -murhamysteerit ovat löytäneet laajan lukijakunnan. Harris asuu Teksasissa ja käyttää kirjailijantyöltään liikenevän ajan kirjojen ahmimiseen.

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Nidottu
  • Sivumäärä 336
  • Koko 110 x 175 mm
  • Alkuteos Dead Until Dark
  • Suomentaja Johanna Vainikainen-Uusitalo
  • Kirjastoluokka T84.2
  • ISBN 9789512085163
  • Gummerus kustannus, toukokuu 2011

TUTUSTU MYÖS