Kesän muisto
Vahva sukutarina Syrjärannan naisista. Voimakastahtoinen Lempi-äiti ohjailee talon elämää, johtotähtenään poikansa Johanneksen onni ja hyvinvointi. Syrjärannan rauha järkkyy, kun Johanneksen elämään ilmestyy kuin tyhjästä kaunis ja salaperäinen Lilabella. Lempi on varma, ettei tuo päiväperhomainen olento voi tehdä hänen poikaansa onnelliseksi, mutta toisin käy. Häät vietetään, syntyy tytär Kaisla, ja Johannes palvoo maatakin Lilabellan sirojen jalkojen
alla. Kunnes sitten taloon tulee kesävieraita Lilabellan menneisyydestä. Kuuman kesän joutilaissa päivissä hautuu vääjäämätön onnettomuus, joka muuttaa Syrjärannan elämän lopullisesti.
Elämä kuitenkin jatkuu, ja Kaislasta varttuu kaunis ja määrätietoinen nuori nainen. Erään kesän aikana kaikki mullistuu Kaislan hyvin järjestetyssä elämässä. Kummallinen uni pakottaa hänet kohtaamaan menneisyyden arvoitukset. Kaislan kesä on lopullisen aikuistumisen aikaa, joka päättyy syyskuiseen syntymäpäivään tavalla, jota kukaan ei ole osannut ennakoida. Sen jälkeen Kaislan on pakko arvioida kaikki uudestaan.
Kesän muisto sisältää yksissä kansissa aikaisemmin ilmestyneet romaanit Kesävieraat ja Syntymäpäivä. Pirjo Rissanen kertoo kahdessa romaanissaan Syrjärannan asukkaiden tarinan sydämeenkäyvällä lämmöllä ja viisaudella. Tummasta pohjavireestä huolimatta kertomuksessa on valoa ja toivoa.