Muita ihania

Muita ihania

Muita ihania

Muita ihania -käsityökirjan maailmassa hypistellään hattaranpehmeitä lankoja, retkeillään metsäpolulla itse ommeltu reppu selässä pomppien ja otetaan päiväunia virkatulla peitolla tuulessa lepattavan viirinauhan alla. Muita ihania -maailmassa ei ole tarkkoja sääntöjä käsitöiden suhteen, vaan asiat tehdään spontaanisti ja omalla tyylillä, sopivan suurpiirteisesti ja yllätyksellisesti. Siksi kirjan ohjeet on tarkoitettu lähtökohdaksi ja inspiraatioksi. Ohjeita voi seurata tarkasti, tai ne voi vain napata ideoiksi ja tehdä mielensä mukaan.

Ohjeet on suunnattu pääosin jonkin verran neuloneille tai ompelukoneen kanssa hyviksi tutuiksi tulleille, mutta peruskoulun käsityötuntienkin pohjalta voi ponnistaa rohkeasti.

Kirjailijat

Henna-Kaisa Sivonen

Henna-Kaisa Sivonen (s. 1980) on kainuulaislähtöinen, helsinkiläistynyt tietokirjailija ja media-ammattilainen. Viimeksi hän on koonnut Muita ihania -blogin tekijän Tiina Arposen käsityöt kirjaksi. Aiemmissa teoksissaan hän on kirjoittanut mummoilta inspiraatiota saavasta elämäntyylistä (Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja, Gummerus 2015) ja 1980-luvun lapsuudesta (Kasarikirja, Atena Kustannus 2008).

Johanna Karttunen

Valokuvaaja Johanna Karttunen (s. 1981) on lähtöisin Kuopiosta. Hän on visuaalisen alan sekatyöläinen, joka innostuu myös graafisesta suunnittelusta ja sisustamisesta. Johannalle matkustaminen ja luonto ovat inspiraation lähteitä, joista hän ammentaa kauneutta arkeen ja erilaisiin projekteihin.

Tiina Arponen

Tiina Arponen (s. 1980) on visuaalinen suunnittelija, käsillätekijä, bloggaaja, unelmoija ja kolmen lapsen äiti. Hän toimii luovana yrittäjänä Helsingissä. Tiina Arponen on pitänyt suosittua Muita ihania -käsityöblogia vuodesta 2007.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 128
  • Koko 210 x 225 mm
  • Kirjastoluokka 65
  • ISBN 9789512403004
  • Gummerus kustannus, tammikuu 2018

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS