Aivotaidot

Aivotaidot

Aivotaidot

Kokonaisvaltaisen hyvinvointimme ja toimintakykymme perusta on meidän aivoissamme. Kaksi kolmasosaa psyykkisestä hyvinvoinnistamme on omissa käsissämme. Kaikesta tiedosta ja neuvoista huolimatta siihen vaikuttaminen on vaikeaa. Viime vuosien aivotutkimuksen myötä psyykkisten tapahtumien käsittelyyn on tullut uusia työkaluja. Mielen ja aivojen yhteyden ymmärtäminen auttaa meitä voimaan paremmin.

Aivot säätelevät kaikkea toimintaamme hengityksestä ja sydämensykkeestä alkaen kaikista monimutkaisimpiin päättelytoimintoihin ja käyttäytymiseen. Se, miten terveet aivomme ovat, miten joustavasti niiden eri osat toimivat yhteistyössä ja miten tehokkaasti pystymme niitä käyttämään, vaikuttaa monipuolisesti hyvinvointiimme, terveyteemme ja jokapäiväiseen elämäämme.

Aivotaidot antaa konkreettiset ja helpot ohjeet aivojen parempaan hoitoon, huoltoon ja käyttöön.

Kirjailijat

Heli Isomäki

PsT Heli Isomäki on Aivotaidot Oy:n toinen perustaja. Hän on toiminut 20 vuotta useissa neuropsykologian alan tehtävissä niin terveydenhuollossa, järjestötoiminnassa kuin yliopistossakin. Hän on johtanut Ludus Oy Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut –yritystä, joka toimii kolmella paikkakunnalla ja työllistää yli 20 henkilöä. Hänen pitämiinsä koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 2000 varhaiskasvatuksen, opetustoimen ja terveydenhuollon ammattilaista.

Nina Uusitalo

PsL Nina Uusitalo on työskennellyt yli 10 vuotta mm. lasten ja nuorten neuropsykologisisessa kuntoutuksessa ja tutkimuksessa sekä terveydenhuollon ja kasvatuksen ammattilaisten työnohjaamisessa ja kouluttamisessa.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 261
  • Koko 134 x 213 mm
  • Kirjastoluokka 59.55
  • ISBN 9789512407163
  • Gummerus kustannus, elokuu 2017

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS