Aakkostalo

James ja Bryan, kaksi toisen maailmansodan brittipilottia ammutaan alas, vihollislinjojen taakse. He kiipeävät ohi matelevaan junaan, joka kuljettaa haavoittuneita SS-miehiä itärintamalta kotiin, ja tekeytyvät saksalaissotilaiksi. Jos he jäävät kiinni, heidät teloitetaan vakoojina. Heidän aikomuksensa on paeta myöhemmin, mutta he päätyvätkin Aakkostaloon, suljettuun mielisairaalaan. Heidän on teeskenneltävä sairasta kuukaudesta toiseen, jotta petos ei paljastu.
Mutta ovatko James ja Bryan ainoita sairaiksi tekeytyneitä? Kuinka kauan voi esittää psyykkisesti sairasta mielen murtumatta oikeasti?
Uudelleen suomennettu Aakkostalo on Jussi Adler-Olsenin esikoisromaani, hänen läpimurtonsa, vuodelta 1997. Jännitysromaani sijoittuu 1940- ja 1970-luvuille ja tarkastelee terveyden ja sairauden välistä hienoa rajaa yhä ajankohtaisella tavalla.
”Hän se osasi kirjoittaa jo esikoisteoksessaan.” DN
Jussi Adler-Olsen

Kirjailija

Jussi Adler-Olsen

Tanskalainen Jussi Adler-Olsen (s. 1950) on saavuttanut suuren suosion Carl Mørckin johtamasta Osasto Q:sta kertovalla dekkarisarjallaan muun muassa kotimaassaan, Saksassa ja Englannissa. Hänen teoksiaan on käännetty noin 40 kielelle ja myyty yhteensä noin 27 miljoonaa kappaletta.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 570
  • Koko 145 x 214 mm
  • Alkuteos Alfabethuset
  • Suomentaja Katriina Huttunen
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512410705
  • Gummerus kustannus, lokakuu 2018

Kirjailijan tuotantoa