Uskottu mies

Viktor Kärppä on Karjalassa datsallaan, kun kutsumattomat vieraat rapistelevat ovella. Neuvokas Kärppä tarttuu sinkoon, mutta tappaa hän ei halua. Tietääkseen hän ei ole rikollinen, vaikka häntä usein sellaiseksi harhaluullaan.

Käy ilmi, että asialla on Artemi Loktev, joka haluaa lähettää Kärpän Helsinkiin selvittämään tämän vanhan opiskelukaverin Pavel Ljudinin kuolinpesää. Suomessa Viktoria odottavat myös lapset ja Marja-vaimo.

Kaikesta tuntuu olevan aikaa useampi vuosikymmen. Silmille hyppii sukupolven vaihtumisella uhitteleva nuori tiedustelueversti Karamazov, ja Helsingissä tuttavuutta hieroo poliisi Teppo Korhosen manttelinperijä Max Paappa. VK-yhtiön toimintakin on muuttanut muotoaan, ja Kärppä ottaa asiakseen palauttaa kuvioon kunnollisia rakennusurakoita.

Uskotun miehen myötä Viktor Kärppä -dekkarisarja saa kaivattua jatkoa. Luvassa on tiivistä tunnelmaa ja vetävää tekstiä – tarinaniskentää, jollaisen vain Matti Rönkä taitaa.
Matti Rönkä

Kirjailija

Matti Rönkä

Matti Rönkä on syntynyt 1959 Outokummussa ja asuu nykyään Helsingissä. Hän on valmistunut toimittajaksi Sanoma Oy:n toimittajakoulusta ja valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän työskentelee uutisjuontajana Ylen uutisissa. Röngän kirjat ovat saaneet kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista, ja niitä on julkaistu parillakymmenellä kielellä. Viktor Kärppä -romaanien pohjalta tehty 8-osainen tv-sarja Tappajan näköinen mies nähtiin MTV3:lla 2011, ja se keräsi miljoonayleisön. Vuonna 2016 ensi-iltansa sai Tappajan näköinen mies -elokuva, joka pohjautuu kirjaan Tuliaiset Moskovasta (2009).

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 303
  • Koko 133 x 203 mm
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512415205
  • Gummerus kustannus, heinäkuu 2019

TUTUSTU MYÖS