Uusi Viipuri

Evakoista, kaupunkiutopiasta ja Urho Kekkosesta

Talvisodan aikana viipurilaiset luetteloivat tarvitsemansa koti-irtaimiston ja luovuttivat kotinsa avaimet viranomaisille. Lomakkeiden nöyrät pyynnöt raastavat lukijan sydäntä edelleen. Miksi kaupunginisät järjestivät evakoille katkeran pettymyksen eivätkä toimittaneet omaisuutta perille?

Viipurilaisten sijoittamisessa oli omat ongelmansa. Kaupunkilaiset eivät kyenneet hankkimaan toimeentuloa maalla, eikä heitä haluttu Helsinkiin sekoittamaan työmarkkinoita. Keväällä 1941 Kekkonen ehdotti uuden kaupungin rakentamista Pohjanmaan rannikolle. Rahoittaja oli tiedossa, samoin arkkitehti, joten Suomen hallitus myöntyi.

Entä jos jatkosota ei olisikaan syttynyt, vaan sotimisen ja Viipurin takaisin valtaamisen sijasta olisi perustettu Uusi Viipuri? Millainen kaupunki siitä olisi tullut?
Anna Kortelainen

Kirjailija

Anna Kortelainen

Anna Kortelainen on arvostettu kirjailija, taidehistorioitsija ja filosofian tohtori. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia taidehistorian, naisten historian ja lääketieteen historian aloilta sekä elämäkertoja, novelleja ja esikoisromaaninsa vuonna 2012. Lisäksi hän kolumnoi ja käsikirjoittaa erilaisia näyttelyitä, tv-ohjelmia ja musiikkiin liittyviä esityksiä.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 272
  • Koko 146 x 210 mm
  • Kirjastoluokka 92.73
  • ISBN 9789512418404
  • Gummerus kustannus, syyskuu 2021

Kirjailijan tuotantoa


TUTUSTU MYÖS