Varjokuvat

Ruotsin paras rikosromaani 2019. Pohjoismaiden paras rikosromaani 2020.

Helmikuisena yönä vuonna 1944 nainen ristiinnaulitaan lattiaan Tukholmassa. 1970-luvulla poliisi saa ilmoituksen kuolleesta naisesta tukholmalaisessa lähiössä. Murhan yksityiskohdat ovat samat kuin kolmekymmentä vuotta aiemmin, mutta tapaukset jäävät ratkaisematta. Kymmenen vuotta myöhemmin löytyy jälleen uusi uhri.

Tutkinnalla on kohtalokkaita seurauksia tapauksen parissa työskenteleville poliiseille: konstaapeli Britt-Marielle 1970-luvulla, profiloija Hannelle 1980-luvulla ja ratkaisematta jääneitä murhia vuonna 2019 tutkivalle rikosylikonstaapeli Malinille.

Vaikuttava ja vahvaääninen Varjokuvat kuvaa viiltävällä tarkkuudella poliisityön lähihistoriaa ja naispoliisien asemaa aina toisesta maailmansodasta nykypäivään.

"Camilla Grebe nousee taidokkaasta jännityskirjailijasta yhdeksi genren suurimmista tähdistä." – DAST Magazine

"Paljon enemmän kuin hyvä rikosromaani; se on matka ajassa ja naisten historiassa, ja vilaukset eri sukupolvien naispoliisien elämästä ovat sekä valaisevia että piinaavia." – Göteborgs-Posten

"Camilla Grebe on kirjoittanut parhaan rikosromaaninsa tähän mennessä ja ehdottomasti laajentaa genren rajoja niin kielellisesti kuin sisällöllisesti." – Skånska Dagbladet

"Hyytävän koukuttava." – Ilta-Sanomat
Camilla Grebe

Kirjailija

Camilla Grebe

Camilla Grebe (s. 1968) on Ruotsin suosituimpia jännityskirjailijoita. Hänen romaaneitaan on myyty ympäri maailman yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Aiemmin kirjailijakaksikoissa kirjoittanut Grebe julkaisi ensimmäisen soolona kirjoittamansa rikosromaanin Kun jää pettää alta vuonna 2016, ja se oli hänen todellinen läpimurtonsa. Kun jää pettää alta on käännetty yli 20 kielelle, ja sen elokuvaoikeudet on myyty. Greben rikosromaanit Lemmikki ja Varjokuvat on palkittu niin Ruotsin kuin pohjoismaidenkin parhaina.

Uutiset

Kirjan tiedot

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 461
  • Koko 145 x 214 mm
  • Alkuteos Skuggjägaren
  • Suomentaja Sari Kumpulainen
  • Kirjastoluokka 84.2
  • ISBN 9789512418541
  • Gummerus kustannus, heinäkuu 2020

TUTUSTU MYÖS