Elämänvaiheet
Kalle Päätalo syntyi 11.11.1919 Taivalkosken Jokijärvellä Hermanni ja Riitu Päätalon seitsenlapsiseen perheeseen. Hän teki kansakoulun käytyään pääasiassa metsä- ja uittotöitä, ja näistä hän ammensi loppumattomasti aineksia teoksiinsa. Hän oli talvisodan aikana varusmiehenä Korialla, pataljoonassa, jonka piti juuri lähteä rintamalle kun tieto rauhasta saatiin. Jatkosotaan Päätalo joutui mukaan heti alusta lähtien, ja hän haavoittui vaikeasti sodan kuumimmassa hyökkäysvaiheessa.
Sodan jälkeen Kalle Päätalo asettui Tampereelle. Hän oli aluksi metsätöissä, pääsi sitten rakennustyömaalle ja opetteli kirvesmieheksi. Vuosina 1947 - 49 hän kävi Tampereen teknillisen koulun ja valmistui rakennusmestariksi. Hän työskenteli eri rakennustyömailla Tampereella ja naapurikunnissa sekä lyhyehkön jakson Taivalkosken kunnan rakennusmestarina. Vuodesta 1963 hän oli vapaa kirjailija aina kuolemaansa (20.11.2000) saakka. Hän asui sotien jälkeen koko elämänsä Tampereen Messukylässä.
Kalle Päätalolla on kaksi tytärtä ja neljä lastenlasta.
Kirjallinen toiminta
Esikoisromaani Ihmisiä telineillä ilmestyi v. 1958. Kaikkiaan Kalle Päätalo on julkaissut 39 romaania, kolme kertomuskokoelmaa (Mustan Lumperin raito, Selkosten viljastaja ja Kannaksen lomajuna), näytelmän (Susipari) ja tekstiosan kuvateokseen Koillismaa kuvina.
Vikke Nilon tarina on Miisa Lindénin romaanien Viimeinen savotta ja Kairankävijä pohjalta toimittama kooste. Teokset Isäni Hermanni ja Riitun poika ovat samoin Miisa Lindénin Iijoki-sarjan pohjalta toimittamia koosteita. Kirjojen tekstit ovat Kalle Päätalon käsialaa.
26-osainen omaelämäkerrallinen Iijoki-sarja, jonka ensimmäinen osa Huonemiehen poika ilmestyi v. 1971 ja jossa on yhteensä lähes 17 000 sivua, valmistui vuonna 1998 (26. osa: Pölhökanto Iijoen törmässä). Kalle Päätalon kirjoja on painettu kaikkiaan 3,5 miljoonaa kappaletta.
Kalle Päätalon kirjojen pohjalta on myös tehty elokuvia, ohjaajina Edvin Laine ja Mikko Niskanen. Iijoki-sarjaan perustuva Elämän Vonkamies nähtiin televisiossa vuonna 1992.
Kalle Päätalon kirjoja on käännetty useille kielille. Ennen ruskaa (Hämariku eel) on julkaistu Virossa vuonna 1966. Viimeinen savotta (Sista hygget) Ruotsissa vuonna 1980. Yhdysvalloissa on julkaistu romaanit Koillismaa (Our Daily Bread) vuonna 1990, Myrsky Koillismaassa (Storm Over the Land) vuonna 1993, Selkosen kansaa (Before the Storm) vuonna 2000, Mustan lumen talvi (The Winter of the Black Snow) vuonna 2002 ja Myrskyn jälkeen (After the Storm) vuonna 2002.
Palkinnot ja kunnianosoitukset
K.J.Gummerus Osakeyhtiön apuraha, 1962
Kirjallisuuden valtionpalkinto, 1972
Gummeruksen Kaarlen päivän palkinto, 1984
Kalevala-seuran tunnustuspalkinto, 1986
Tampere-palkinto, 1989
Kirjailijan kirjapöllö, 1991
Väinö Linna -palkinto, 1999
Valtion Suomi -palkinto, 1999
Kalle Päätalolle myönnettiin professorin arvonimi 1978. Filosofian kunniatohtoriksi hänet promovoitiin Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan promootiossa 1994. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n komentajan merkin hän sai vuonna 1994.
Kalle Päätalo -seura järjestää joka kesä Taivalkoskella Päätalo-päivät. Taivalkoskella avattiin myös Kalle Päätalon arkisto vuonna 1999.
Kirjailijan tuotantoa
Koillismaa-sarja
Koillismaa 1960
Selkosen kansaa 1962
Myrsky Koillismaassa 1963
Myrskyn jälkeen 1965
Mustan lumen talvi 1969
Iijoki-sarja
Huonemiehen poika 1971
Tammettu virta 1972
Kunnan jauhot 1973
Täysi tuntiraha 1974
Nuoruuden savotat 1975
Loimujen aikaan 1976
Ahdistettu maa 1977
Miinoitettu rauha 1978
Ukkosen ääni 1979
Liekkejä laulumailla 1980
Tuulessa ja tuiskussa 1981
Tammerkosken sillalla 1982
Pohjalta ponnistaen 1983
Nuorikkoa näyttämässä 1984
Nouseva maa 1985
Ratkaisujen aika 1986
Pyynikin rinteessä 1987
Reissutyössä 1988
Oman katon alle 1989
Iijoen kutsu 1990
Muuttunut selkonen 1991
Epätietoisuuden talvi 1992
Iijoelta etelään 1993
Pato murtuu 1994
Hyvästi, Iijoki 1995
Pölhökanto Iijoen törmässä 1998
Muu tuotanto
Ihmisiä telineillä 1958
Ennen ruskaa 1964
Koillismaa kuvina 1964
Viimeinen savotta 1996
Nälkämäki 1967
Kairankävijä 1968
Höylin miehen syksy 1970
Susipari 1971
Sateenkaari pakenee 1996
Juoksuhautojen jälkeen 1997
Mustan lumperin raito 1999
Selkosten viljastaja 2000