• Daisy Jones & The Six
  • Daisy Jones & The Six

Daisy Jones & The Six

Taylor Jenkins Reid

Huumaava hittiromaani 1970-luvun rockmaailmasta ja räjähdysherkästä rakkaudesta

"Minua ei kiinnostanut vähääkään olla jonkun toisen muusa. Minä en ole muusa. Minä olen se joku." Näin sanoo Daisy Jones, 70-luvun rockmaailman myyttinen, valovoimainen ikoni. Los Angelesissa seksin, huumeiden ja aivan ennen kaikkea rock'n'rollin voimalla kasvaneen nuoren naisen poikkeuksellinen ääni ja luonnonlapsenomainen kauneus toivat hänet valokeilaan jo varhain.

Tähti hänestä tuli, kun tuottaja tajusi laittaa hänet lavalle yhdessä nosteessa olevan The Sixin kanssa. Kaikki tietävät, että Daisy Jones & The Sixin ällistyttävä menestystarina päättyi sokeeraavasti bändin hajottua suosionsa huipulla. Nyt on aika kertoa koko kunnianhimoa, intohimoa, sydänsurua ja musiikkia sykkivä tarina noususta tuhoon.

Los Angelesissa asuvan Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Six on fiktiivisen päähenkilönsä lailla ilmiömäinen menestystarina. New York Times ja Sunday Times -myyntihitti valittiin lukuisille vuoden parhaiden kirjojen listoille, ja GoodReadsin käyttäjät äänestivät sen vuoden parhaaksi historialliseksi romaaniksi. Siitä on tekeillä Reese Witherspoonin tuottama tv-sarja.

"Daisy Jones & The Six antaa yllättävän lahjan: anteeksipyytelemättömän, kaiken kyynisyyden unohtavan rakkauden 1970-luvun rock'n'rolliin, leveine lahkeineen päivineen."

- New York Times Book Review

"

Sivumäärä

444

Avainsanat

Sukupolviromaanit, 1970-luku, koukuttava

Ilmestymisaika

2021-07-19

Sidosasu

Kovakantinen

Alkuteos

Daisy Jones & The Six

Kirjastoluokka

84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus

Thema-luokitus

Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus, Käännetty kaunokirjallisuus

Koko

139 mm × 218 mm × 33 mm

Suomentaja

Inka Parpola

ISBN

9789512421725

15,00 €
Kirjailija

Taylor Jenkins Reid

Los Angelesissa asuvan Taylor Jenkins Reidin viimeisimmät romaanit ovat kaikki olleet myyntihittejä, ja ne on valittu lukuisille vuoden parhaiden kirjojen listoille. Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä on ollut yhdysvaltalaisilla myyntilistoilla taukoamatta yli kaksi vuotta noustuaan BookTok-ilmiöksi ja sitä kautta lukijoiden suursuosioon. Sitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta, se julkaistaan yli...

Lue lisää
Taylor Jenkins Reid